LORENZ BACKMAN

-LUENNOT, ELÄMÄNTAITOVALMENNUKSET JA TYÖNOHJAUKSET-

Hei. Olen koulutukseltani näyttelijä, henkinen valmentaja ja työnohjaaja. Viimeiset 18 vuotta olen toiminut ammattijuontajana televisiossa ja yritysten tapahtumissa. Vuodesta 2012 lähtien päätyönä ovat olleet luennointi ja työyhteisöjen valmentaminen. Luentojen ja koulutuksien aiheet liikkuvat työhyvinvoinnista vuorovaikutukseen. Työssä jaksaminen, palautuminen, itsemyötätunto, työn priorisointi, itsensä johtaminen, sanaton viestintä, vaikuttavuus ja esiintymistaidot ovat kovaa osaamisydintä. Asiakkaina ovat olleet ministeriöt, julkishallinto, kansalliset ja kansainväliset yritykset, sekä yksityihenkilöt.

Työelämän kokemukseen kuuluu myös päämäärätietoisen sarjauupujan tausta. Pidänkin itseäni jonkin asteisena uupumisen ammattilaisena. Pitkäaikaiset empiiriset tutkimukset aiheen äärellä ovat tuottaneet työvälineitä ja terveempää ajattelua, joiden avulla työnteko on nykyään nautinnollisempaa ja tuottavampaa. Näitä työvälineitä haluan jakaa käyttöösi, jotta voisit päästä helpommalla informaation ja jatkuvien tehostamis pyrkimyksien täyttämässä työelämässä.

Toivottavasti pääsemme tekemään yhteistyötä.


Elämäntaitovalmentaja ja työnohjaaja (STOry), 

Lorenz Backman

lorenzille@gmail.com / 040 580 5308, tai puhujamyyjät Suomessa